Ota yhteyttä

Etusivu » Wirma » Keitä me olemme? » Wirman vihreä toimisto

Wirmalla on WWF:n sertifioima vihreä toimisto 

Wirma ei pelkästään edistä työllään vihreitä arvoja, vaan myös toimii itse niiden mukaisesti. Wirmalle myönnettiin keväällä 2014 WWF:n Green Office -merkki.
 

Green Office ympäristöjärjestelmän avulla Wirma pyrkii vaikuttamaan toimiston ympäristökuormitukseen, alentamaan kustannuksia ja vaikuttamaan ilmastonmuutokseen. Wirman koko henkilöstö on sitoutunut asiaan.

Jätteiden lajittelua on tehostettu ja kertakäyttöastiat on vaihdettu posliiniastioihin. Matkustuksessa suositaan julkisia kulkuvälineitä ja matkustusta pyritään vähentämään uusien neuvottelujärjestelmien myötä. Myös etätöitä suositaan mahdollisuuksien mukaan. Ohjelman kautta henkilökuntaa ja sidosryhmiä pyritään innostamaan ja kannustamaan kestävän kehityksen periaatteita arjessa sekä töissä että kotona. Lappeenrannan kaupungilla on tehty jo vuosia töitä vihreiden asioiden edistämiseksi. Wirman toiveena onkin, että mahdollisimman moni paikallinen yritys ja julkinen toimija lähtisivät mukaan ympäristötalkoisiin.